Harvia tykittää ennätystulosta ja saunojen määrä vain kasvaa!

Harvia tykittää ennätystulosta ja saunojen määrä vain kasvaa!

Harvia on ollut pörssissä vuodesta 2018 ja on sen jälkeen kasvattanut markkina-arvonsa yli miljardin arvoiseksi. Eli alle 3 vuodessa Harvia on yli 10 kertaistanut markkina-arvonsa… Tämä nousu on ollut historiallisen kovaa ja kasvu on jatkunut tänäkin vuonna niin vauhdilla, että näyttää siltä ettei loppua tule lainkaan. Tämän vuoden ensimmäisen kahden kvartaalin aikana Harvia on tehnyt liikevoittoa 24.4 miljoonaa, joka on saman verran kuin koko viime vuotena yhteensä. Ymmärrätte siis, miksi mua hieman harmittaa, että en oo tähän sijoittanut sen listautuessa pörssiin.

Aloita sijoittaminen ilmaiseksi avaamalla tili Nordnettiin!

Harvian vuosi 2020 oli ennätysvuosi!

(Video aiheesta täällä!)

Harvialla alkoi heti pandemian aiheuttaman kotona oleilun alkaessa, myynti käydä kovaa tahtia. Harvia teki vuonna 2020 24.4 miljoonaa tuottoa, joka tuli 109 miljoonan liikevaihdosta. Eli Harvian liikevoittoprosentti oli yli 20%, mikä on kova ihan mille vaan yritykselle. Puhumattakaan firmasta jonka täytyy ensin valmistaa tuote, kuljettaa tuote myytäväksi ja sen jälkeen vielä saada se myytyä. Kuluja siis riittää, mutta Harvia on saanut kehitettyä liiketoiminnastaan sellaisen, että tuottoa tulee! Liikevoittoprosentti on myös viimeisen vuoden aikana ollut kasvusuunnassa, joka on aina positiivinen merkki.

Vuonna 2020 ajateltiin, että tämä nousu saunojen ja kiukaiden menekissä olisi väliaikaista, mutta nyt rupeaa näyttämään siltä, että buumi jatkuu pidempään. Varsinkin jenkeissä kiinnostus saunomiseen on viimeisen vuoden aikana kasvanut todella paljon ja siellä markkinat ovat vasta nuoret. Harvialla on siis hyvin aikaa ja mahdollisuuksia napata itselleen iso siivu USA:n markkinasta! Tämän lisäksi Aasian ja Venäjän myynti ei ole vieläkään palannut pandemiaa edeltäneelle tasolle, joten sieltä kasvua on luvassa vielä tulevaisuudessa.

Vuonna 2020 Harvian osakkeen arvo nousi noin kymmenestä eurosta yli 25 euron arvoiseksi. Toki sitä edeltävänäkin vuotena Harvian osake oli noussut melkein 100%, mutta nyt kasvu on ottanut ihan eri vaihteen päälle. Selkeästi sijoittajat on löytäneet tän Muuramen helmen ja uskoo sen jatkossakin onnistuvan kasvussaan yhtä hyvin!

Harvian kehitys yritysostojen myötä!

Harvia on kertonut koko ajan etsivänsä erilaisia yrityksiä joita ne voisivat ostaa ja näitä yritysostoja on muutama jo viime vuosinakin nähty. Vuonna 2020 Harvia osti ison Saksalaisen sauna-alalla toimivan yrityksen melkein 20 miljoonalla eurolla ja sen tuoma markkina näkyi heti liikevaihdossa. EOS:n ostaminen kasvatti Harvian menekkiä Saksassa todella paljon ja esimerkiksi tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla Saksanmyynti kasvoi yli 100% verrattuna viime vuoden Q1. EOS on keskittynyt etenkin ammattilais- ja premiumsaunakokemuksiin, se on sellainen ala jossa Harvia ei itse ollut tätä ennen vielä osana. Tällaisilla hyvillä strategisilla yritysostoilla Harvia voi levittää tuotevalikoimaansa yhä laajemmalle ja sillä tavalla kaapata isommin markkinaa koko sauna- ja spamarkkinalta!

Tänä vuonna Harvia teki toisen ison yritysoston, kun Harvia osti Suomen johtavan kylpytynnyrivalmistaja Kiramin. Kiramin ostaminen on toinen hyvä esimerkki siitä, miten strategisilla ostoilla pystyy laajentamaan valikoimaansa markkinalla. Kylpytynnyrit menee erittäin mainiosti saunojen kanssa yhteen ja Harvia haluaakin olla todella laajalti tässä markkinassa toimiva yritys. Kiramin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 16 miljoonaa euroa, joten ei tässäkään kyse mistään ihan pienestä puljusta ole.

Harvia varmasti tulee tekemään yritysostoja jatkossakin, koska rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Seuraavana ostona voisi olla jokin yritys, joka vaikuttaa vahvasti Yhdysvalloissa, koska siellä saunamarkkina on vasta alussa ja Harvia tarvitsee itselleen sieltä mahdollisimman paljon markkinatilaa. Innolla jään odottamaan millainen yritys sieltä löydetään ostettavaksi ja kuinka pian!

Vertaile ja hanki sähkösopimus helposti Zmartan avulla!

Vuosi 2021 on alkanut ihan älyttömillä tuloksilla…

Jos Harvian vuosi 2020 oli hämmentävän hyvä, niin tästä vuodesta tulee vielä monta kertaa parempi. Ensimmäisen kvartaalin tuloksissa nähtiin jo vahvaa kasvua liikevaihdossa, mutta etenkin liikevoittomarginaalissa. Q1:n liikevaihto kasvoi 94.6% ja liikevoitto kasvoi yli 150%. EOS:n ostaminen vaikutti tähän yhtiön mukaan vahvasti, mutta orgaaninenkin kasvu oli kuitenkin yli 60%, joka on sekin älytön kasvu vuodessa. Yhtiön mukaan ensimmäinen kvartaali on aina ollut se vuoden paras kvartaali, mutta vuonna 2020 tähän tuli muutos. Viime vuonna myynti jatkui vahvana läpi vuoden ja näyttäisi että se trendi jatkuu myös tänä vuonna.

Vuoden 2021 toisen kvartaalin virallisia tuloksia saadaan odotella vielä elokuun puoleenväliin asti, mutta pientä esimakua yhtiö toisesta kvartaalista antoi jo. Toisen kvartaalin tulokset ja samalla ensimmäisen 6kk tulokset oli kyllä taas niin jännittävää luettavaa, sillä ennätysten takominen jatkuu. Toisen kvartaalin liikevaihto kasvoi 83% ja oli noin 46 miljoonaa euroa, tuosta liikevoittoa Harvia nappas itselleen melkein 12.8 miljoonaa euroa, eli liikevoittoprosentti oli noin 27%. On taas niin älyttömiä lukuja, että oikein hirvittää. Mutta hienoa on nähdä, että Harvialla on selkeästi löydetty tavat joilla liikevoittomarginaali saadaan pidettyä korkealla. Ei mene korkea menekki hukkaan, niin kuin helposti voisi käydä, kun tehtaat käy täydellä teholla.

Vuonna 2021 ollaan siis yhteensä jo tehty liikevoittoa noin 24.4 miljoonaa, joka on täsmälleen sama summa jonka Harvia teki koko viime vuonna voittoa. Samaan aikaan liikevaihto on kuitenkin yli 20 miljoonaa pienempi, joten liikevoittoa tosiaan ollaan osattu hankkia. Ennätysvuosi on siis ehdottomasti tulossa, mutta se jää nähtäväksi kuinka paljon kovempaa tulosta Harvia tekee, kuin analyytikot odottavat. Esimerkiksi Inderesin arvio Harvian tämän vuoden koko liikevaihdolle oli noin 150 miljoonaa, mutta nyt ennustetta on päivitetty lähemmäs 180 miljoonaa. Voisin uskoa, että tuokin ennuste tänä vuonna ylitetään, mutta toki homma voi loppuvuonna hidastua.

Ilmainen 5€ ja alennusta ’MSS’ etukoodilla!

Mikä voi saada kasvun hidastumaan?

Harvia on kertonut, että heillä tehtaat on pyörinyt jo yli vuoden päivät täydellä kapasiteetilla ja lisää tuotantoa kaivataan todella paljon. Siihen on jo tehty satsauksia ja tullaan varmasti jatkossakin tekemään, mutta kapasiteetin rajallisuus on silti iso uhka kasvulle. Jos Harvia ei saa kehitettyä tehtaitaan ja hankittua lisää tuotantolinjastoja, voi myynti siirtyä kilpailijoille. Harvia on kuitenkin näyttänyt näillä hyvillä yritysostoilla, että strategisia liikkeitä osataan tehdä, joten en hetkeäkään epäile etteikö siellä suunniteltaisi jo kovaa tahtia uusia tehtaita ympäri maailmaa. Esimerkiksi Muuramen tehdasta jo ollaan laajentamassa ja Harvia ilmoitti hankkineensa jenkeistä tuotantoon sopivan tilan, joka saadaan yhtiön mukaan toimintakuntoiseksi syksyllä 2021. Laajeneminen on siis kovassa vauhdissa, mutta riittääkö se, se jää nähtäväksi.

Toinen kasvua hidastava asia on se, että jossain kohtaa investointeja saunoihin ei enää tehdä niin paljoa. Yhtiö itse uskoo, että suuri osa tämän hetken myynnistä on myyntiä, joka olisi tullut vain hieman myöhemmin. Eli myydään nyt niitä kiukaita joita muuten oltaisiin myyty vasta esimerkiksi vuonna 2023. Tätä on sinänsä todella vaikea todistaa ja voi hyvin olla että myynti jatkuu kovana vielä pitkään. Sauna-ala on viimeisen vuoden aikana kasvanut reippaasti ja tietoisuus esimerkiksi saunomisen terveysvaikutuksista leviää todella kovaa vauhtia. Voi siis olla, että sauna-ala on lähtenyt sellaiseen kasvuun, jota ei analyytikot ja firmojen asiantuntijat osanneet edes nähdä tulevan.

Jään innolla seuraamaan Harvian kasvua!

SINUA SAATTAA MYÖS KIINNOSTAA:

SEURAA MUA MYÖS MUISSA KANAVISSA!

Mihin Sitä Säästäis? YouTube

Instagram @mihinsitasaastais

TikTok @mihinsitasaastais

Vastaa