Harvian Q4 tulos pisti osakkeen 20% laskuun..

Harvian Q4 tulos pisti osakkeen 20% laskuun..

Harvia julkisti 10.2. vuoden 2021 tilinpäätöksen ja Q4 tuloksen. Tulos oli ilmeisesti sijoittajien mielestä huono, kun osake kävi päivän aikana jopa 20% miinuksella. Kun tulosta kuitenkin tarkastelee hieman enemmän (eli siis yhtään), huomaa että ei se tulos oikeasti huono ollut, se vain jäi odotuksista. Kasvua tuli lähes kaikkialla ja yhtiö arvioi nyt itse olevansa sauna- ja spa-alan globaalisti suurin toimija! Ei siis ihan surkea vuosi, vaikka tulos palkittiinkin roimalla korjauksella osakkeen hinnassa. Videon Harviasta löydät tämän linkin takaa!

Koodilla ’MSS’ saat ilmaisen osakkeen Trading 212 palveluun!

Tulos parani ja markkinaa vallattiin vauhdilla

Harvian Q4 tulos tosiaan jäi odotuksista, mutta kasvoi kuitenkin vertailujaksoon verrattuna reippaasti. Ainoastaan liikevoitto jäi viime vuoden jaksoa alemmas (24% vs. 24.9%), mutta sitä selittää esimerkiksi tavallista suuremmat markkinointi- ja kehityskulut joita painottui vuoden loppuun. Jonka lisäksi yrityksillä, jotka Harvia tänä vuonna osti, oli heikompi kannattavuus joka painaa koko yhtiön kannattavuutta nyt alas. Kannattavuutta olisi voinut laskea myös raaka-aineiden hinnannousu, mutta Harvialla näyttäisi olevan hinnoitteluvoimaa. Yhtiö on siis siirtänyt nousseet kustannukset suoraan asiakkaiden maksettavaksi mikä näkyy hintojen nousuna.

Kasvua koko vuoden osalta tuli 64.2%, joka on aivan huikea nousu yhden vuoden aikana. Ensi vuodelta samanlaista nousua on varmaan turha odottaa, mutta esimerkiksi Inderes uskoo nousua tulevan kuitenkin 19%. Tuolla kasvulla Harvian koko vuoden liikevaihto olisi jo 213milj. Harvia ei itse anna lyhyen aikavälin ennusteita, mutta pitkän aikavälin ennuste 5% vuosittaisesta kasvusta ja 20% kannattavuudesta pysyy!

Harvian orgaaninen kasvu on ollut vauhdikasta, mutta paljon sitä on buustannut eteenpäin myös yritysostot, joita vuonna 2021 tehtiin kaksi kappaletta. Harvia osti esimerkiksi kylpytynnyreitä valmistavan Kiramin. Yritysostojen kautta Harvia laajentaa omaa tuoteportfoliotaan ja tuo saman katon alle mahdollisimman kattavasti sauna- ja spa-alan yrityksiä. Yritysostot on yrityksellä vamasti mielessä jatkossakin, josta saadaan vinkkiä mm. muuttuneesta osinkopolitiikasta. Aiemmin oli tavoitteena, että osinkoa jaettaisiin vähintään 60% nettotuloksesta. Nyt yhtiö kuitenkin otti tämän osan pois ja sanoi vain, että yhtiö pyrkii maksamaan kasvavaa osinkoa.

Esimerkiksi höyry- ja infrasaunojen alalla Harvia ei ole vielä sillä tasolla, millä se tahtoisi olla. Siellä alalla olevia yrityksiä voi olla Harvian kiikarissa jo nyt, mutta niistä saadaan tietää kun yhtiö niistä ilmoittaa.

Harvia valloittaa maailmaa

Harvia on laajentunut vauhdilla eri maihin ja samalla myös saunominen on yhä enemmän suosiossa. Saunomisen trendikkyys ja terveyshyödyt ovat varsinkin nyt pandemian aikana nousseet paljon pinnalle ja saunamarkkina laajenee Harvian mukaan nopeammin kuin aiemmin. Tätä nopeampaa kasvua Harvia odottaa tapahtuvan ainakin seuraavat pari vuotta ja sen voi odottaa näkyvän myös Harvian kasvussa. Harvia kuitenkin itse kommentoi olevansa nyt spa- ja sauna-alan globaalisti suurin toimija, joten sauna-alan kasvun toivoisi näkyvän Harviassa erityisen hyvin.

Keskustelin kesällä YouTube-videollani, että Harvia on avaamassa piakkoin tehtaan Yhdysvaltoihin ja neljännellä kvartaalilla se oli jo täydessä vauhdissa. Yhtiön mukaan Yhdysvaltojen tehtaan tuotanto jopa ylitti tuotantotavoitteet! Yhdysvaltojen valloittamista on kuitenkin hidastanut se, että yhtiö odottaa vieläkin myyntilupaa EOS:n tuotteille. Myyntilupa pitäisi tulla ensimmäisten kvartaalien aikana ja sen saaminen näkyy sitten oletettavasti Yhdysvaltojen myynnin kasvussa. EOS on ammattilais- ja premiumtuotteita valmistava firma, josta Harvia osti enemmistöomistuksen vuonna 2020.

Yhtiö on vuoden aikana investoinut Yhdysvaltojen tehtaan lisäksi myös Muuramen tehtaan laajentamiseen, Romanian saunatehtaan laajentamiseen, Kiinan tehtaan koneisiin, Kiramin varasto- ja
logistiikkakapasiteetin kasvattamiseen ja EOS:n tehtaan tuotantokoneiden uusimiseen!

Osakkeen laskun syy ei löydy tuloksesta

Eli Harvian vuosi 2021 oli siis oikein mainio, vaikka osake tuloksen jälkeen tulikin roimasti alaspäin! Osakkeen laskun syytä kannattaa kuitenkin etsiä tuloksen ulkopuolelta. Markkinatilanne on nimittäin tällä hetkellä sen verran epävarma, että tällaisia laskuja ollaan nyt nähty paljon. Epävarmuus markkinalla inflaation, FED:n koronnostojen ja nyt Ukrainan tilanteen takia, on luonut ympäristön, jossa pienikin negatiivinen uutinen voi laittaa osakkeen syöksylaskuun. Tässäkin tapauksessa odotuksista jääminen oli siis oletettavasti syy laskuun, koska siitä saatiin negatiivisia otsikoita jotka tässä markkinaympäristössä on kuin myrkkyä osakkeelle.

Ei ole siis ihme, että OP ja Inderes pitävät molemmat osta suosituksensa, vaikka tavoitehintaa laskettiinkin hieman. Inderes jopa sanoi, että Harvian osake on tällä hetkellä laatuyhtiö alennuskorissa

SINUA SAATTAA MYÖS KIINNOSTAA:

SEURAA MUA MYÖS MUISSA KANAVISSA!

Mihin Sitä Säästäis? YouTube

Twitter @mihinsaastais

Instagram @mihinsitasaastais

TikTok @mihinsitasaastais

Vastaa