Lapselle sijoittaminen ja rahankäytön opettaminen – Rahakasvatus (Osa 2)

Lapselle sijoittaminen ja rahankäytön opettaminen – Rahakasvatus (Osa 2)
Lapselle sijoittaminen

Teksti sisältää mainoslinkkejä, linkit merkattu *-merkillä.

Olen 22-vuotias, joten itselläni ei ole lasten saaminen vielä ihan lähivuosina kiikarissa. Mutta olen jo paljon pohdiskellut sitä, miten kasvatan omat lapseni rahan pyörittämään maailmaan. Ilmeisesti monet nykyään sijoittavat lapsilleen pienestä asti, tämä kiinnostaa minuakin korkoa korolle efektin takia. En silti ole varma haluanko kerätä lapselleni tällaista rahamäärää odottamaan 18-vuotissyntymäpäivää.

Lapselle sijoittaminen

Ymmärrän lapselle sijottamisen hyödyt ja pitkän sijoitussajan tuoman edun, mutta en silti ole varma tahdonko tehdä sitä oman lapseni kanssa. Olen ollut todella tyytyväinen siihen tapaan, jolla minut on kasvatettu elämään rahan kanssa. Olen aina saanut tukea jos olen sitä tarvinnut, mutta en ole saanut vanhemmiltani 18-vuotiaana mitään isoa summaa rahastoissa tai käteisellä. Jos olisin, uskoisin että se olisi kulutettu nopeasti ennen kuin olisin edes viettänyt seuraavaa syntymäpäivääni.

Kun joutuu itse tekemään töitä sen eteen, että saa säästöjä, niitä arvostaa ihan eri tavalla. Itse olen todella tyytyväinen siihen 6000 euroon jonka olen saanut itse säästettyä tekemistäni töistä. Jos olisin saanut tällaisen summan kultatarjottimella, en olisi osannut arvostaa sitä samalla tavalla.

Kilpailuta sähkösi ja voita ilmaiset sähköt vuodeksi!*

Lapsi tuo kuluja – sijoittaminen apuna

Sen tiedän, ettei lapsen saaminen ja kasvattaminen ole halpaa. Siksi pidän sijoittamista kuitenkin kiinnostavana keinona, sillä voi esimerkiksi säästää isompiin kuluihin kuten autokouluun tai mahdollisiin koulutuksen kuluihin. Toisaalta olen oppinut niin hyvin ”sijoita ja unohda” taktiikkaan, että tuntuisi pahalta myydä rahastoja 18 vuoden sijoittamisen jälkeen ja entä jos ne onkin tappiolla silloin.

Ennemmin pitäisin oman sijoittamisen parempana keinona taloudellisen tilanteen ylläpitämisessä, jonka lisäksi tietenkin lapsen tullessa puskurin tarvitsee olla isompi. Kun vanhempien taloudellinen tilanne on hyvä ja pitkäjänteistä sijoittamista pidetään tärkeänä, myös lapsi oppii siihen että pitkäjänteisyys ja sijoittaminen on tärkeä osa rahan kanssa elämistä!

Lapselle puhuminen

On todella tärkeää, että kaikista asioista puhutaan lapselle totuudenmukaisesti. Tietenkin on asioita joista ei lapsen kanssa tarvitse puhua ja asioiden laajuutta ei tarvitse lapsille aina avata. Mutta on tärkeää, ettei pidä lasta vain pienenä ihmisenä joka ei ymmärrä rahasta, tai muista elämän ongelmista. Lapset ovat yllättävän huomioivia, kuuntelevia ja ymmärtävät todella aikaisin jo kun vanhemmilla ei ole kaikki hyvin tai jos jostain kiikastaa muuten. Mutta ei myöskään pidä liikaa huolestuttaa lasta aikuisten ongelmilla, tiedän ei ole helppoa.

Jos perheessä esimerkiksi on rahojen kanssa tiukkaa, on hyvä lapselle ilmaista asia, tietenkin hänen ikäänsä sopivalla tavalla. Ei aina tarvitse saada kaikkea mitä tarvitsee, eikä se pilaa lapsen tulevaisuutta jos kavereilla on jotain mitä hänellä ei ole. Enemmän se vaikuttaa jos vanhemmat puhuvat valheellisesti tilanteestaan ja ottavat vaikka pikavippejä maksaakseen lapsen hankintoja. Sitä kautta lapsi oppii tavoille, joissa eletään yli varojen eikä opi käsittelemään rahojaan ollenkaan.

Lapsi on pieni ihminen, mutta se ei tarkoita etteikö se pieni ihminen osaisi ajatella ja miettiä asioita. Vaikka olisikin välillä todella pöhkö.

Tienaa vastaamalla kyselyihin netissä!

Kuukausi- tai viikkoraha

Raha on ihmisten itse keksimä käsite, joten lapsi ei rahaa osaa luonnostaan käyttää, sitä siis pitää opettaa. Tämä ei tarkoita sitä, että pienille lapsille pitäisi paasata rahan tienaamisesta tai sen tuhlaamisen vääryydestä. Vaan sitä, että lapselle annetaan hyvää esimerkkiä, sekä omia kokemuksia rahan kanssa.

Omat kokemukset rahan käyttämisestä opettavat lapsille paljon. Kun lapselle tai nuorelle annetaan kuukausirahaa tai viikkorahaa voidaan sopia että siitä maksetaan lapsen tai nuoren omia menoja tai kuluja. Esimerkiksi vapaa-aikaan, matkustamiseen tai välillä ihan vain tuhlaamiseen jos lapsi sitä haluaa. Kunhan on sovittu kuukausi- ja viikkorahan määrä ja ettei sitä saa lisää, vaikka menisi sen tuhlaamaan ennen aikojaan. Näin luodaan rajoja kuluttamiselle ja opetetaan että raha on tärkeä väline, mutta annetaan myös välillä lapselle vapaus tehdä rahalla mitä tahtoo.

Joulupukkiko ne lahjat ostaa?

Jouluna on perinteenä ostaa muille lahjoja ja lapsille opetetaan että joulupukki ja tontut tuovat nämä lahjat. Tämä joulun ihme on aina jotenkin ihmetyttänyt minua, ei vähiten siksi etten oikein pidä lahjojen antamisesta tai saamisesta. Pidin lapsena siitä, että jouluna kävi joulupukki ja tuollaiset tarunomaiset asiat liittyvät vahvasti lapsuuteen. Siksi en ole varma haluanko viedä tällaista jouluperinnettä mahdollisilta lapsiltani pois.

En kuitenkaan pidä ideasta, että lapseni odottavat joulua koko vuoden sen takia että silloin joulupukki tuo kaiken mitä on vain osannut toivoa. Koko nykyisen joulupukin ideakin on kehitetty, jotta saataisiin myytyä enemmän tavaraa ja rompetta ihmisille. Haluan opettaa jälkikasvulleni joulun olevan enemmän yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä, jossa pienenä osana voi myös olla lahjat.

Kuluttaminen on tärkeää, mutta liika kuluttaminen on lopulta kaikilta pois.

Mainos*

Nielsen paneeli

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Vastaa