Lue palkkakuittisi – tärkeitä neuvoja palkkatyössä oleville!

Lue palkkakuittisi – tärkeitä neuvoja palkkatyössä oleville!

Teksti sisältää mainoslinkkejä, linkit merkattu *-merkillä.

Palkkakuitti

Palkkakuitin tai työehtosopimuksen lukeminen voi kuulostaa tylsältä illanvietolta, mutta se on oikeasti tärkeää. Ei niitä tarvitse joka ilta olla lukemassa, mutta edes pääasioiden silmäily molemmista on sinun etusi mukaista. Palkanmaksajat ja esimiehet ovat kuitenkin vain ihmisiä, joten myös he voivat tehdä virheitä.

Palkkakuitti säännöllisenä lukuvinkkinä

Itse saan palkkakuitin kahden viikon välein. Eli siis kahden viikon välein myös luen palkkakuitin läpikotaisin ja tarkastan että palkka ja muut korvaukset on maksettu oikein. Olen nykyisessä työssäni jo muutaman kerran löytänyt palkkakuitista virheen, joka olisi viivyttänyt rahojeni saantia ainakin sen pari viikkoa.

Palkkakuitin tarkastaminen ei tarkoita ettetkö luottaisi palkanlaskijaan. Inhimilliset virheet on mahdollisia kaikille ja varsinkin isommissa yrityksissä voi palkanlaskija tehdä laskelmia kiireellä ja rutiinilla. Silloin voi jäädä jotkin erikoisemmat korvaukset tai muut vaihtelevat kulut uupumaan.

Rekisteröidy ilmaiseksi Mobifyyn koodilla MSS ja saa 5€ rahaa tilillesi!

Mitä asioita pitää silmällä palkkakuitissa?

Asioita jotka tarkastan aina palkkakuitin saapuessa ovat:

  • Nettopalkka joka minulle maksetaan
  • Bruttopalkka
  • Mahdolliset lisäkorvaukset (ylityö, matkakorvaus, iltalisä tms.)
  • Tuntimäärä/työpäivät josta palkka maksetaan (että on suunnilleen oikein)
  • Koko vuoden bruttopalkka

Miksi jaksan tarkastaa nämä asiat aina?

Tarkastan nämä asiat aina, jotta olisin kärryillä paljonko minulle tulee palkkaa seuraavana palkkapäivänä ja paljonko olen koko vuonna tienannut. Kun tiedän nämä asiat, tiedän ensinnäkin paljonko minulla on käytettäväksi rahaa jonka lisäksi pystyn seuraamaan ettei verokorttini tulomäärä tule täyteen. Kun tuloraja ylittyy, palkasta lähtee automaattisesti lisäveroprosentin mukaan ennakonpidätystä. Vaikka ylimääräiset verot saa takaisin palautuksena, maksan mieluummin oikean määrän veroja nyt ja laitan ylimääräiset rahat sijoituksiin.

Sen lisäksi on vain minun etuni, että palkkani maksetaan oikein. Jos palkkakuitissa on virhe, on todella epätodennäköistä että joku muu sen sieltä huomaisi. Mitäköhän veikkaatte, paljonko ihmisellä jää tuloja saamatta elämänsä aikana jos hän ei koskaan tarkasta palkkakuittiaan? Uskon että se on prosentuaalisesti aika iso summa, koska niin kuin sanoin palkanlaskijatkin ovat vain ihmisiä.

Älä siis ajattele, että et luota työpaikkasi palkanlaskijaan jos tarkastat palkkakuitin. Ja jos jokin vaikuttaa oudolta palkkakuitissa, kysy siitä!

Kilpailuta, vertaile ja säästä!

Lue työehtosopimuksesi

Tämä kuulostaa mielestäsi ehkä jopa tylsemmältä kuin aiempi vinkki, mutta voi olla jopa todella paljon tärkeämpi! Työehtosopimus on sopimus jonka sinun alasi ammattiliitto on neuvotellut työnantajatahon kanssa, joka takaa sinulle sellaiset työedut jotka sinulla tällä hetkellä on. Esimerkiksi alan minimipalkat määritellään työehtosopimuksessa. Ja vaikka et kuuluisi ammattiliittoon, ovat nämä työehtosopimuksessa sovitut edut ja asiat myös sinua koskettavia!

Työehtosopimuksissa on alojen välillä joissain asioissa paljonkin eroa. Esimerkiksi korvauksien määrät (ylityö, iltalisä, yölisä, lauantailisä tms.) ovat erilaisia eri aloilla. Riippuen työn rutiineista voi esimerkiksi lauantaina tehtävä työ jollain alalla jopa 50% korotettua palkkaa, kun esimerkiksi omalla alallani lauantaina saamme 10% korotettua palkkaa.

Esimiehesi ei välttämättä tiedä kaikkia oikeuksiasi ja etujasi

Eri aloilla on erilaisia käytäntöjä ja jos/kun esimiehesi ei ole lukenut työehtospimusta, voi olla että hän ei tiedä oikeuksistasi sinua paremmin. Tietenkin toivottu tilanne on se, että esimiehesi olisi käyttänyt aikaansa hyödyksi ja opetellut alan käytännöt, mutta näin ei aina ole.

Siinä tapauksessa on tärkeää, että olet itse ottanut selvää oikeuksistasi, jotta osaat puolustaa niitä kun tarve on. Itse olen väitellyt työnantajieni kanssa erilaisista asioista työurani aikana ja useasti olen näissä keskusteluissa ollut oikeassa. Jos en olisi asiaa tutkinut, olisin voinut vain uskoa esimiestäni vaikka hänellä ei olisi sen enempää faktatietoa kuin minullakaan.

Ikävänä esimerkkinä on se, että useampi työkaverini ei ole työehtosopimusta lukenut ja olen joutunut jälkikäteen kertomaan heille oikeuksistaan. Siinä kohtaa kuitenkin asiat oli jo tehty ja vahinko jo tapahtunut.

Tienaa vastaamalla kyselyihin netissä!

Pyydä palkankorotusta jos koet sen ansaitsevasi!

Palkasta puhuminen ja varsinkin palkankorotuksen pyytäminen, on suomalaisille vaikeaa. Mutta fakta on se, että pomosi ei tule sinulle korotusta antamaan tai jos palkankorotuksen saat, se ei ole niin iso kuin voisi olla. Miksi ihmeessä pomo antaisi sinulle suuren palkankorotuksen, jos vaikuttaa siltä että teet tyytyväisenä sitä hommaa nykyiselläkin palkalla.

Julia Thurén puhui yhdessä Podast-jaksossaan palkoista ja siitä miten olla tyytyväisempi omaan palkkaansa. Siinä jaksossa vieraana oleva Anniina Tarasova kertoi esimerkin, jossa työntekijä oli monta vuotta tehnyt erittäin hyvin töitä, mutta ei itse pyytänyt palkankorotusta. Silloin pomo ohimennen mainitsi, että hän ei voi sitä palkankorotusta noin vain antaa, että työntekijän täytyisi pyytää sitä itse.

Tällaisessa tilanteessa on varmasti monia ihmisiä tälläkin hetkellä ja sen takia on tärkeä puhua palkoista avoimesti. Silloin ihmiset oppivat tietämään oman työnsä arvon ja uskaltavat helpommin vaatia itselleen kuuluvaa palkkaa.

Tienaa vastaamalla kyselyihin netissä!*

Norstatpanel

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Seuraa blogia myös sosiaalisessa mediassa!

Mihin Sitä Säästäis? Facebook

Mihin Sitä Säästäis? Instagram

Ja laita Podcast kuunteluun omassa lempipalvelussasi!

Mihin Sitä Säästäis?-podcast (Spotify jne.)

Mihin Sitä Säästäis?-podcast (YouTube)

Vastaa