Mihin sitä säästäis?

Mihin sitä säästäis?

Mihin Sitä Säästäis on uusi blogi jota kirjoittaa 21-vuotias miehenalku suomen Turusta. Tämän blogin tarkoituksena on seurata minun matkaani säästämisen, sijoittamisen ja yleisesti rahasta puhumisen oppimisesta. Lähipiirini on jo kyllästymiseen asti saanut kuunnella höpötyksiäni milloin mistäkin asiasta liittyen näihin aiheisiin, joten ajattelin siis laajentaa kuulijapiiriäni. Toivottavasti sinä, rakas lukijani (eli tässä kohtaa varmasti vain muutama perheeni jäsen) opit jotain tästä nuoren miehen ajatuksenjuoksusta! 

Blogin nimi tulee siitä kysymyksestä jonka kysyn itseltäni säännöllisin väliajoin. Mitä varten säästän? En vielä noin kahden vuoden sijoittamisen aikana ole sen tarkempaa vastausta kysymykseen löytänyt. Vaikka turvallisempi olo nyt onkin, kun olen ensimmäiset tuhannet saanut säästöön laitettua. Ehkä ne on sit sitä eläkettä varten, joka toivottavasti saavutetaan nopeammin kuin koulussa opetettiin. 

Miksi blogi, nythän on vuos 2020?

Olen jo jonkin aikaa miettinyt näistä asioista puhumisesta laajemmalle piirille, kun tuntuu että ikäiseni ihmiset eivät kovin usein mieti säästämistä tai sijoittamista. Eikä rahasta puhuminen, muuten kuin kuluttamisen osalta, ole kovin kiinnostava keskustelun aihe nuorten parissa. Ei näistä asioista pahemmin lukiossa tai peruskoulussa juteltu. Haluan myös oppia keskustelemaan rahasta avoimemmin, sillä tuntuu että vieläkin siihen liitttyy jonkinlaista epäröintiä ja nolostumista. Puhuttiinpa sitten palkkojemme suuruuksista kavereiden kanssa tai siitä paljonko on saatu säästettyä rahastoihin tms. 

Ajattelin aluksi YouTube kanavan perustamista, mutta koska en koe oloani itsevarmaksi kameran edessä, päätin pysyä turvalliseksi kokemassani tekstiformaatissa. Ehkä sitä jossain kohtaa uskaltaisi videotakin jostain aiheesta väkertää, ehkä Instagramiin. Mut niistä ehkä sit myöhemmin! 

Oma sijoitustaustani lyhyesti: 

Sijoitussalkkuni kehitys: 

2018 = 80e

2019 = 2139e

2020/syyskuu = 4523e

2018-2019

Aloitin sijoittamisen vuoden 2018 syyskuussa, kun olin ensimmäistä kertaa säännöllisemmin töissä. Silloinen säännöllisyys toisaalta lähinnä tarkoitti sitä, että työpäivien välillä oli vähemmän kuin viikko. Vaikka säästösummat ei päätä huimaa, oli kuitenkin se tärkeää aikaa sijoittamisen ja säästämisen opettelun kannalta. Silloin tutustuin ensimmäistä kertaa Nordnettiin ja rahastoihin, joissa yhä suuri osa sijoituksistani on.

     Vuonna 2019 sain alkuvuodesta uuden työn, jonka kautta sain tasaisemman tulon, joka näkyi heti sijoitusvarallisuuteni kasvussa. Automatisoin Nordean rahastooni menemään 20 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi aina palkan tullessa siirsin Nordnetin ja nordean rahastoihin milloin mitäkin summia. Olenkin pitänyt rahani pitkälti pelkissä rahastoissa, mutta nyt tämän vuoden elokuussa päätin siirtää rahani pois Nordean rahastosta, jonka kulut olivat mielestäni liian suuret (noin 2%) Ja ostin rahoilla ensimmäiset suorat osakkeeni, joiden osuus sijoitussalkustani on nyt noin 1500e. 

Tämä vuosi ja 10 000 tavoite! 

     Tänä vuonna olen koittanut pitää säästöprosenttini noin 10% paikkeilla, joista kaiken olen laittanut sijoituksiin. Ja olenkin siinä hyvin tähän mennessä onnistunut, vaikka koronakriisi on meidänkin huushollissa hieman pistänyt raha-asioita mullinmallin. Mutta nyt blogin aloittamisen kunniaksi, ajattelin loppuvuoden ajan pitää säästöspurttia!

      Tarkoitus olisi päästä mahdollisimman lähelle 10 000 euroa vuoden loppuun mennessä! Mutta katsotaan nyt mihin asti päästään, matka on tärkeämpi kuin itse määränpää. Kyllä se kymppitonni pian rikki menee kuitenkin!

Vastaa