Artikkeli voi sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkattu aina erikseen.
Jos haluat muuttaa rahatilanteesi pysyvästi ja lopettaa palkasta palkkaan elämisen, unohda miljoonasta haaveilu ja vaihda tavoitteeksi 10 000 euron säästäminen. Kymppitonnin saavuttamisen jälkeen ajattelussa tapahtuu iso muutos. Se avaa mahdollisuuksia, joista et osaa nyt edes haaveilla
Käydään tässä artikkelissa läpi 3 tärkeintä muutosta, jotka tapahtuvat, kun 10 000 euroa on saavutettu. Ja tutustutaan myös strategiaan, jonka avulla aloitat säästämisen järkevästi ja luot reitin kohti miljoonaa euroa.
Jos katsoisit aiheesta mieluummin videon, se löytyy alta tai tämän linkin takaa.
Tämä kaikki muuttuu kun säästät 10 000 €
Jos olet joskus yrittänyt säästää rahaa hätäpuskuriin tai aloittaa sijoittamisen, on todennäköistä, että olet myös epäonnistunut siinä. Mutta totuus on, ettei epäonnistuminen ole sinun syytäsi. Sinulla ei vain ollut tarvittavaa tietotaitoa ja strategioita tavoitteidesi saavuttamiseksi.
Mutta ennen kuin syvennymme tapoihin, joilla voit säästää ensimmäiset 10 000 euroa, käydään läpi, miksi juuri 10 000 euroa on muita tavoitteita järkevämpi ja millaisia uusia ovia se elämääsi avaa!
Mielentila: Henkinen este murtuu ja itseluottamus kasvaa
Ensinnäkin, kun onnistut säästämään 10 000 euroa, se poistaa sinulta täysin henkisen esteen varallisuuden rakentamisessa. Silloin tiedät faktaksi, että pystyt säästämään rahaa ja kertyttämään varallisuutta.
Ihmiset, jotka eivät ole kasvaneet rahan keskellä, pitävät viisinumeroista summaa säästössä mahdottomuutena. Tällöin 10 000 euroa voi tuntua jopa utopistiselta summalta, vaikka monella meistä liikkuu pankkitilin läpi tuollainen summa muutamassa kuukaudessa.
Mutta kun saavutat vihdoin juuri tuon 10 000 euron säästösumman, se muuttaa täysin sen, mitä pidät mahdollisena. Silloin itseluottamuksesi kasvaa ja se parantaa mahdollisuuksiasi varallisuuden kasvattamisessa entisestään.
Tämän itse koin, kun sijoitukseni nousivat ensimmäistä kertaa 10 000 euron ylitse. Silloin minulla oli ensimmäisen kerran sellainen olo, että oikeasti pystyn kasvattamaan itselleni jopa 100 000 euron sijoitussalkun.
Nyt mun sijoitussalkku on jo n. 80 000 € ja voit tarkastella viimeisintä salkkukatsausta tältä videolta.
Ja ei, tämä ei tuonut sokeaa uskoa siitä, että saavutan tuon tavoitteen muutamassa vuodessa, mutta se loi uskoa siihen, että se on jonain päivänä mahdollista. Koska omien tavoitteiden saavuttaminen tuo aina isosti itseluottamusta, olivatpa ne tavoitteet miten pieniä tahansa.
Ja tämän takia onkin myös tärkeää, että tavoitteet eivät ole liian isoja, ettei niiden hidas eteneminen muserra ihmisen uskoa tavoitteiden saavuttamiseen. Ja jos 10 000 € tuntuu aluksi liian isolta tavoitteelta, laita ensimmäinen tavoite tasan 1 000 euroon, jonka saavutettuasi voit nostaa sen 10 000 euroon.
Asema paranee: Erotut massasta ja kehität rahataitoja
Uskon kuitenkin vahvasti, että juuri 10 000 euroa on se ensimmäinen oikeasti iso tavoite, joka kasvattaa suuresti luottamusta omaan tekemiseesi ja mahdollisuuksiisi.
Se nostaa sinut kertaheitolla keskiarvon yläpuolelle säästösummien kanssa ja todistaa, että sinä osaat olla kurinalainen säästäjä, jolla on hyvät rahataidot.
Ja tutkimusten mukaan 10 000 pyöreänä tasalukuna on myös psykologisesti paljon innostavampi luku, johon ihmiset reagoivat suuremmin, kuin vaikka 9 999, vaikka eroa ei oikeasti rahallisesti ole lainkaan. Myös sen takia 10 000 tuntuu hyvältä tavoitteelta.
Mutta tätä 10 000 euron rajaa voidaan myös perustella datalla suomalaisten säästösummista:
Nimittäin tutkimusten mukaan yli puolet suomalaisista elää palkasta palkkaan tai jopa varojensa yli, ja vain noin 40 prosentilla suomalaisista on säästössä yli kahden kuukauden palkkaa vastaava summa.

Suomen tulojen mediaanin ollessa noin 3 300 euroa, säästämällä 10 000 euroa pääset kertaheitolla eniten säästävään osuuteen suomalaisista, joka pärjää myös taloudellisesti paremmin. Ja mitä nuorempana sen saat säästettyä, sitä suuremman prosentin ikäluokastasi päihität säästöissä.
Konkreettinen vapaus: Mielenrauha ja uusien ovien avautuminen
10 000 euroa riittää summana nimittäin avuksi niin moneen epämukavaan tilanteeseen, että se luo isoa turvan tunnetta siitä, että kyllä sinä selviät. Oli ongelmana sitten kodinkoneen rikkoutuminen, lääkärilaskut tai työttömyys. 10 000 euroa mahdollistaa ison avun näihin kaikkiin.
Ja tämä, jos jokin, luo varmasti itseluottamusta ja mahdollistaa sinulle asioita, joista muut ikäisesi voivat vain haaveilla. On mahdollisuus ottaa enemmän riskejä ja sanoa ei työpaikoille, joista et niin välitä. Ja mikä parasta, pääset siirtymään niin sanotusta selviytymisen mentaliteetista mukavuuden tunteeseen.
Ja tämä selviytymisen mentaliteetista pääseminen onkin yksi isoista hyödyistä säästämisen kanssa. Rahahuolet ovat yksi merkittävistä syistä siihen, miksi ihmiset tuntevat huonommuuden tunnetta, jäävät jumiin työpaikkoihin tai töihin, joista eivät oikeasti välitä, ja mitä pidempään rahahuolet jatkuvat, sitä vaikeampi niistä on päästä eroon.
Silloin se avaa sinulle myös mentaalisesti enemmän kapasiteettia miettiä elämääsi uudelta kantilta: minkälaisia mahdollisuuksia sinulla onkaan elämässä, kun rahahuolet eivät ole himmentämässä arkea?
Haaveilusta tulee arkisempaa ja tavoitteiden saavuttaminen tuntuu mahdollisemmalta kuin ikinä ennen. Koska jos olet onnistunut jo kerran säästämään 10 000 euroa, niin miksi et onnistuisi säästämään lisää taloa varten tai ottamaan riskiä uuden yrityksen perustamisen kanssa?
Kaikki ovet ovat avoinna, kun on opetellut säästämisen taidon ja mahdollistanut itselleen mielenrauhan, jonka säästetty raha tilillä tuo.
Näin aloitat säästämisen kohti 10 000 euroa
Mutta miten se matka kohti 10 000 euron säästösummaa voidaan aloittaa järkevästi ja ilman, että sinun täytyy viikosta toiseen pusertaa säästösummien kanssa?
Tähän on 6 yksinkertaista askelta, joiden avulla säästät 10 000 euroa helpommin kuin voisit ikinä kuvitella. Tietenkin nämä asiat vaativat vaivaa, mutta ajan kanssa ja taitojen karttuessa säästäminen helpottuu huomattavasti.
Rahakartan rakentaminen
Ensinnäkin on tärkeää, että sinulla on kattava tieto siitä, paljonko saat rahaa ja mihin rahat viikosta toiseen kuluvat. Tämän voit selvittää rakentamalla niin sanotun rahakartan, johon keräät viisi eri osa-aluetta:
- Tulot: Nettopalkka, joka tilillesi tulee + muut mahdolliset säännölliset tulot.
- Perustarpeet: Paljonko välttämättömiin kuluihin menee (vuokra, ruoka, vakuutukset jne.).
- Valinnaiset kulut: Kaikki, mihin käytät rahaa vapaa-ajalla ja niin sanottujen perustarpeiden lisäksi.
- Sijoitukset ja säästöt: Paljonko rahaa on nyt säästössä tai sijoituksissa kasvamassa.
- Mahdolliset velat: Korkeakorkoinen velka (esim. luottokorttivelka) kannattaa aina maksaa ennen isompien säästöjen kasvattamista.
Kulujen kartoittaminen ja karsiminen
Kun olet tehnyt tämän rahakartan, näet selkeästi, paljonko sinulle tulee tällä hetkellä rahaa ja millaiseen kaikkeen se kuluu. Sen jälkeen voit alkaa tutkia tarkemmin kulutuspuolta, koska sieltä on paljon helpompi nipistää hieman lisää rahaa säästöön kuin tuloja kasvattamalla.
Ja tiedän, että tämä voi tuntua työläältä, mutta se on myös kaikkein tärkein osuus omien raha-asioiden parantamisessa.
Käy läpi tiliotteesi, kirjaa ylös, mihin kaikkialle rahaa menee, ja kiinnitä eniten huomiota toistuviin maksuihin (erilaiset tilaukset). Tilausten päälle unohtaminen on nimittäin todella helppoa, kun raha liikkuu automaattisesti.
Kun olet saanut selville, mihin rahat kuluvat, ala perata, mistä voit säästää. Käytätkö kaikkia kuukausitilauksia? Voiko ruokakauppaostoksia keskittää ja tehdä tilauksen ennakkoon netissä? Oletko ostanut uusia laitteita tai vaatteita, vaikka tarvetta ei oikeasti ole? Ja olisiko kaiken voinut ostaa halvemmalla käytettynä tai netistä?
Tiesitkö, että Hintaoppaasta näet tuotteen hintahistorian helposti? (mainoslinkki)
Säännöllinen talouden seuranta
Kun olet saanut kiinni kulujen karsimisesta, kirjaa ylös päivämäärä esim. kolmen kuukauden päähän, jolloin teet tämän uudestaan. Säännöllinen tiliotteen läpikäyminen helpottaa turhien kulujen karsimista paljon, koska tiedät jääväsi kiinni kulutuskohteista parin kuukauden päästä.
Voit myös alkuun tehdä tätä aktiivisemmin, jolloin pääset nopeammin jyvälle kohteista, joissa sinun on helppo säästää.
Muista myös, että pienistä puroista kasvaa iso joki, joten älä pelkää perata muutamienkin eurojen kulutuskohteista pois. Niistä voi kuukausien varrella kasvaa iso säästöpotti, jonka voit laittaa tekemään töitä säästötilille.
Ja jos tarvitset vinkkejä arjen asioissa säästämiseen, niin niitä voit kurkata tältä videolta lisää.
Säästämisen automatisoiminen
Kun mahdollisia säästökohteita kulutuksessa on löytynyt, voit aloittaa rakentamaan säästämiselle automaattista systeemiä. Säästämisen automatisaatio tekee säästämisestä helpompaa ja myös lievittää siihen liittyvää stressiä, sekä vapauttaa henkistä kapasiteettiä muuhun.
Tee siis automaattinen siirto säästötilille heti, kun palkka tai muu tulo tulee tilillesi.
Tässäkin kuukausisäästösumman tavoitteet kannattaa ensin olla pienemmät, jotta säästämisestä ei tule elämääsi liian isosti rajoittavaa tekijää. Mutta muista kuitenkin kasvattaa säästösummaa, kun saat säästöä kulutuksessa tehtyä ajan kanssa.
Velkojen maksaminen
Ja tässä kohtaa on tärkeää kurkata rahakartasta myös mahdollisten velkojen tilanne, koska ennen kuin säästät rahaa säästötilille, kannattaa maksaa pois korkeakorkoiset velat, kuten luottokorttivelka.
Luottokortin korko voi nimittäin olla jopa yli 20 % vuodessa, jolloin sen pois maksamisella saat niin sanottua tuottoa tuon koron verran. Sijoituksista tuollaisia tuottoja ei voi ilman suuria riskejä odottaa, jonka takia velat kannattaa maksaa pois heti.
Tämänkin voit automatisoida, jolloin velka tulee maksettua kuin itsestään ja samalla stressitasosi mahdollisesta velasta helpottuu. Kun velka on maksettu pois, voit ohjata automaattisen siirron menemään säästötilille.
HUOM! Jos lainoja on useampia, kannattaa selvittää voiko korkoa pienentää yhdistämällä lainat esim. Etua.fi -palvelussa! (mainoslinkki)
Luo rutiini
Kun säästäminen on automatisoitu, muista yhä säännöllisesti päivittää rahakarttaasi ja käydä läpi tiliotteita. Tämän avulla voit kasvattaa säästöön menevää summaa ja vauhdittaa sitä kautta 10 000 euron tavoitteen saavuttamista.
Näin pidät huolen siitä, että säästämisestä ja omien raha-asioidesi haltuun ottamisesta tulee sinulle rutiini, jonka hoitaminen helpottuu kerta kerralta huomattavasti. Näin luot itsellesi uutta persoonaa henkilöstä, joka on hyvä raha-asioissa ja pystyy säästämään.
Rutiinin luomista helpottaa, jos päätät raha-asioiden hoitamiselle jonkin tietyn päivän (esim. kuun 1. päivä), jolloin sinun ei tarvitse miettiä raha-asioitasi muuten kuin tuona päivänä.
Etukäteen asetettu päivämäärä pienentää stressiä ja antaa sinulle tilaa ajatella muita asioita, jonka lisäksi asioiden hoitaminen sovittuna päivän myös kasvattaa onnellisuuttasi, kun onnistut asettamassasi tavoitteessa ja aikataulussa.
Mihin rahat kannattaa säästää?
Nyt kun ollaan saatu sulle intoa säästää ensimmäinen 10 000 ja hieman vinkkejä sen aloittamiseen, niin mihin tää raha sitten kannattaa säästää?
Tietenkin alkuun rahaa voi säästää ihan omalle pankkitilille, mutta summan kasvaessa sille kannattaa etsiä myös pientä lisätuottoa. Hätäpuskurin kohdalla kannattaa suunnata ensin katse säästötileihin ja vasta säästösumman kasvaessa aloittaa säännöllinen sijoittaminen.
Korkeakorkoinen säästötili
Säästötilit on paras paikka aloittaa tällaisen säästösumman kerryttäminen, koska siellä rahan määrä ei heilu kuukaudesta toiseen toisin kuin osakkeissa. Ja sen lisäksi saat niille myös muutaman prosentin vuosikorkoa.
Säästötileille saa nyt kirjoitushetkellä jopa 2 – 3 % vuosikorkoa, jonka lisäksi säästötilillä raha on 100 000 € asti talletussuojan alaisuudessa. Tällainen tuotto tulee ns. ilman riskiä, joka pitää sun säästöjä edes hieman pinnalla inflaatioon verrattuna.
Mutta mistä säästötilin sitten löytää? – No esimerkiksi tästä suositusta artikkelista löydät tämän hetken parhaat säästötilien korot: Parhaat säästötilit (2026)
Sijoittaminen
Kun säästötilille on kertynyt esim. 2 kk menoja vastaava summa, niin siinä kohtaa voit alkaa sitten kerryttämään säästöjä ennemmin sijoituksiin.
Sijoituksissa kannattaa ensimmäisenä tutustua indeksirahastoihin. Ne on helppoja, kustannustehokkaita ja hyvin tuottavia sijoituskohteita, joita löytyy lähes jokaisen sijoittajan salkusta. Itsekin olen sijoittanut niihin alusta asti. Ja yhä siirrän säännöllisesti rahaa useampaan indeksirahastoon.
Tutustu indeksirahastoihin tarkemmin tästä artikkelista: Mikä on indeksirahasto?
Sijoittamisessa etu säästötileihin on suurempi odotettu tuotto (7 – 10 %). Mutta sijoitusten arvo voi kuitenkin heilua kuukaudesta toiseen, jonka takia hätäpuskuri kannattaa ennemmin säästää säästötilille.


