Moi! Mä oon Lari Heinonen, 27-vuotias sijoittaja ja yrittäjä Turusta. Olet todennäköisesti törmännyt sisältööni sosiaalisessa mediassa, jossa ylläpidän yhtä Suomen suosituimmista sijoitusaiheisista kanavista, Mihin Sitä Säästäis?

mihin sitä säästäis?

Mihin Sitä Säästäis? -brändi tavoittaa eri kanavissa kymmeniä tuhansia suomalaisia viikoittain: YouTube-kanavallani on yli 20 000 tilaajaa, TikTokissa videoni ovat keränneet miljoonia näyttökertoja yli 17 000 seuraajalle ja käyn aktiivista sijoituskeskustelua myös X:ssä (Twitter).

Sijoitustaipaleeni alkoi vuonna 2018 indeksirahastosijoittamisella. Kuten monella muullakin, kipinä syttyi kuunnellessa Nordnetin suosittua Rahapodia. Indeksirahastojen yksinkertaisuus ja pitkäjänteisen vaurastumisen mahdollisuus veivät mennessään. Sen jälkeen aloin ahmia tietoa aiheesta yhä enemmän sijoitussummien kasvaessa muutamista kympistä hiljalleen ylemmäs.

Harrastuksesta ammatiksi

Vuoden 2020 syksyllä päätin, että haluan jakaa oppimaani myös muille. Aloitin kirjoittamalla blogia, mutta huomasin pian, että videomuotoinen sisältö on minulle luontevampaa. Loppuvuodesta 2020 käänsin fokuksen YouTubeen, ja se osoittautui oikeaksi päätökseksi.

Vuoden 2021 alusta lähtien olen toiminut täysipäiväisenä yrittäjänä tuottaen sijoitusaiheista sisältöä YouTubeen ja sosiaalisen median kanaviin. Alkuun tulonlähteiden löytäminen oli vaikeaa, mutta kanavan kasvaessa mukaan on löytänyt monia pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita.

Mihin Sitä Säästäis? -kanavalla olen mm. pitkään tehnyt yhteistyötä Suomen johtavan kryptoalan sivuston, Bitcoinkeskuksen, kanssa ja tämän lisäksi tuotan nykyään myös suurimman osan heidän videoistaan.

Työni sijoituskulttuurin edistämiseksi on huomioitu myös valtakunnallisesti: olin finalistina vuonna 2022 Nordnetin Vuoden Sijoitusteko -kilpailussa.

Tiimi taustalla

Vaikka olen kanavien kasvot ja vastaan sisällöstä, Mihin Sitä Säästäis? -brändiä on ollut rakentamassa myös muita osaajia. Jotta voin tarjota seuraajilleni parasta mahdollista videolaatua, apunani toimii mm. nykyään ammattitaitoinen freelance-editoija.

Tämä yhteistyö mahdollistaa videoiden visuaalisen laadun jatkuvan kehittämisen ja vapauttaa omaa aikaani siihen tärkeimpään: laadukkaan ja ajankohtaisen sijoitustiedon tutkimiseen ja tuottamiseen.

Etsin myös aina uusia tekijöitä avuksi sisältöihin, joten jos sulla on kiinnostusta ja tietotaitoa mm. kirjoittamisesta, nettisivujen päivittämisestä tai vaikka grafiikoiden tekemisestä niin pistä ihmeessä sähköpostilla CV:tä ja hakemusta tulemaan: [email protected]

Mihin Sitä Säästäis? mediassa

Olen antanut vuosien varrella haastatteluja perinteiselle medialle sekä vieraillut podcasteissa. Sijoituskästissä pääsin itse olemaan vieraana sen alkuvaiheilla ja nykyäänhän kyseessä on Suomen suosituin podcast.

Mihin Sitä Säästäis? -filosofia

Tämän sivuston ja koko brändin ydinajatus on alusta asti ollut kansankielisyys. Rahoitusala on täynnä vaikeaa jargonia, joka usein vain pelottaa aloittelijat pois.

Haluan tehdä sijoittamisesta ymmärrettävää kaikille. En esiinny ”pörssiguruna” tai kaikkitietävänä asiantuntijana. Sen sijaan lähestymistapani on jakaa omaa matkaani läpinäkyvästi: kerron onnistumisista, mutta myös virheistä, ja opiskelen uusia ilmiöitä yhdessä seuraajieni kanssa.

Vuosien varrella omaankin puhetyyliini on kuitenkin tarttunut alan ”jargonia”, mutta pyrin videoissa selittämään termejä kuitenkin mahd. hyvin auki.

Seuraa matkaa

Olen aktiivisimmillani YouTubessa, jossa julkaisen viikoittain videoita sijoittamisesta, säästämisestä ja talouden hallinnasta.

Tilaa kanava YouTubessa tästä!

Tämän lisäksi päivitän kuitenkin aktiivisesti eri somekanavia, joista eniten päivittyy X (Twitter), mutta postauksia tulee myös Instagramissa, sekä TikTokissa. Pyrinkin olemaan aktiviinen niin laajalti, kuin vain yksin ehdin. Tällä tavoin sisällöt tavoittaa mahdollisimman laaja ihmisjoukko.

Voit myös laittaa tilaukseen ilmaisen uutiskirjeen, jossa kertailen viimeaikojen postauksia, sekä keskustelen ajankohtaisista aiheista jotka ei välttämättä pääse videoihin asti!


Vastuuvapauslauseke: Tämän sivuston sisältö on tarkoitettu viihde- ja informaatiotarkoitukseen, eikä sitä tule tulkita sijoitusneuvonnaksi. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä, ja historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Tee aina omat sijoituspäätöksesi harkiten.