
Artikkeli tehty kaupallisessa yhteistyössä Raisin kanssa. Kaikki palveluun ohjaavat linkit ovat affiliate-linkkejä.
Säästötili on fiksu valinta lähes jokaiselle, mutta parhaan koron etsiminen voi viedä aikaa.
Onneksi apuna on kuitenkin erilaisia työkaluja ja oppaita. Esimerkiksi artikkeli Parhaat säästötilit juuri nyt kokoaa yhteen tämän hetken parhaat vaihtoehdot ja helpottaa vertailua.
Lisäksi markkinoilta löytyy palveluita, joiden avulla voit avata useita säästötilejä eri pankeissa helposti yhdestä paikasta. Raisin on juuri tällainen palvelu – sen avulla voit helposti vertailla eri pankkien korkoja ja avata säästötilin nopeasti.
Raisin vertailee pankkien korot sun puolesta ja kerää eri pankkien säästötilit samaan sovellukseen. Käyttäjän tehtäväksi jää sen jälkeen vain päättää mihin pankkiin tilit avaa. Raisinin kautta avatuissa tileissä rahat on aina myös 100 000 € talletussuojan alla.
Voit tutustua palveluun myös videomuodossa, klikkaamalla tätä linkkiä!
Mikä on Raisin?
Raisin on vuonna 2012 Saksassa perustettu fintech-yritys, joka auttaa säästäjiä löytämään rahoilleen parempaa vuosikorkoa. Raisin -palvelun avulla voit helposti vertailla ja avata erilaisia säästötilejä. Voit avata Raisinissa säästötilin lisäksi myös määräaikaistalletustilin.
Tutustu Raisiniin tästä (mainoslinkki)

Raisinilla on jo yli miljoona asiakasta, ja se toimii yli kymmenessä maassa. Kyseessä on siis suuri kansainvälinen toimija. Suomessa Raisin on toiminut vuodesta 2025 lähtien. Raisin on myös kokonaan käytettävissä suomen kielellä, joka on iso plussa.
Raisin-tilin tarjoaa Saksalainen Raisin Bank, joka toimii Saksan valvontaviranomaisen (BaFin) alaisuudessa. Raisin-tilin kautta avatuilla säästötileillä on 100 000 euroon asti talletussuoja.
Raisinin palvelua on helppo käyttää puhelimeen ladattavan sovelluksen kautta. Sovellus löytyy Androidille, sekä Applen laitteille. Tässä artikkelissa nähtävät kuvat ovat Raisinin Android-sovelluksesta.
Raisin kokemuksia
Raisin kokemuksia on netissä runsaasti. Raisin on saanut kiitosta erityisesti helppokäyttöisyydestään, kattavista korkotarjouksista, sekä selkeästä käyttöliittymästään.
Käyttäjät arvostavat sitä, että eri pankkien säästötilit ovat vertailtavissa ja avattavissa yhdestä palvelusta. Asiakkaat myös kertovat, että Raisinissa säästötilin avaaminen on nopeaa ja vaivatonta.
Raisin on saanut käyttäjiltä Trustpilot sivustolla 3,6 – 4,5 tähteä riippuen minkä maan palvelun arvosteluja katsoo. Alla näkyvässä kuvassa on Raisin Nl arvostelut, joita on kaikista maista eniten.

Itselläni on hyviä Raisin kokemuksia muutaman kuukauden ajalta. Rekisteröityminen oli helppoa, ja sovellus on selkeä käyttää. Tunnistautumisen kanssa jouduin hieman säätämään, mutta lopulta sekin meni lävitse.
Monet arvostavat myös sitä, että palvelua voi käyttää suomen kielellä. Säästötilin pitäisi olla tärkeä osa jokaisen taloutta, joten on todella hyvä ettei kielimuuri ole Raisinin käyttämisen esteenä.
Suurin heikkous Raisinissa on tällä hetkellä suomalaisille se, että tarjolla on vain viisi eri pankkia. Pankkien määrä tulee kuitenkin kasvamaan lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi Saksassa Raisinin kautta voi avata säästötilin jopa yli sataan pankkiin.
Tämän lisäksi moni arvosteluissa nosti esiin sitä, että joissain pankeissa korot olivat Raisinin kautta alhaisemmat. Joidenkin arvostelujen mukaan Raisin tarjoaa kuitenkin joissain pankeissa sitten taas korkeampaa korkoa. Joka tapauksessa, Raisin tarjoaa pankit helposti saman sovelluksen kautta.
Onko sulla Raisin kokemuksia? Kerro niistä kommenteissa!
Raisin tilin avaaminen
Raisin tilin avaaminen on helppoa ja nopeaa. Voit aloittaa tilin luomisen alla olevan linkin kautta.
Avaa Raisin Tili (mainoslinkki)
Rekisteröitymisen aloittamiseen tarvitset sähköpostin, jonka jälkeen täytetään kaikki muut henkilötiedot. Lopuksi sun täytyy vielä tunnistautua passin, selfien ja esim. sähkölaskun avulla. Tunnistautumisessa on joillain käyttäjillä ollut ongelmaa, mutta normaalisti sen pitäisi olla ohi muutamassa minuutissa.

Tunnistautumisen jälkeen Raisin tarkistaa sun tilin tiedot ja viimeistään 1 – 3 pankkipäivän jälkeen pääset kirjautumaan tilillesi. Omalla kohdalla tilin avaamiseen meni vuorokausi tunnistautumisen hyväksynnän jälkeen.
Sen jälkeen voit kirjautua sovellukseen aiemmin päättämällä salasanalla. Jos käytät palvelua sovelluksen kautta, niin kannattaa ottaa käyttöön myös biometrinen tunnistautuminen. Näin kirjautuminen on nopeaa ja turvallista.
Rahan siirtäminen
Kun tili on luotu, voit siirtää Raisin-tilillesi rahaa säästämistä varten. Kaikki rahaliikenne säästötileille ja niiltä pois tapahtuu aina sun oman Raisin-tilin kautta.
Voit siirtää tilille rahaa normaalilla pankkisiirrolla. Klikkaa sovelluksesta asetukset, jonka takaa löydät oman IBAN-tilinumerosi. Tilinumeron voi kopioida siitä helposti, jonka jälkeen teet vain normaalin pankkisiirron tilille. Viitenumeroa ei tarvita, mutta viestikenttään voi kirjoittaa esim. ”Raisin siirto ja oma nimi”.
Siirto Raisin tilille on perillä yleensä yhdessä pankkipäivässä ja omalla kohdalla ensimmäiseen siirtoon meni alle 1 vuorokausi.
Ulos nostaessa on hyvä huomioida se, että sun täytyy ensin nostaa rahat säästötililtä Raisin-tilille. Vasta rahojen saavuttua sinne pääset nostamaan ne sun ilmoittamalle vastatilille, joka päätettiin rekisteröitymisen yhteydessä.
Rahan siirtäminen palvelusta ulos ottaa siis oman aikansa, joten älä säilytä Raisin-tilillä tai säästötileillä rahaa jota voit tarvita lyhyellä varoitusajalla. Tää on myös hyvä neuvo mille tahansa säästötilille.
Raisin säästötilien valikoima
Tässä artikkelin kirjoitushetkellä Raisin tarjoaa suomalaisille asiakkaille neljän eri pankin säästötilejä. Säästötilejä tarjoavat pankit ovat EuroExtra, Resurs Bank, Collector Bank, sekä BluOr Bank.
Alla olevassa taulukossa näkyy säästötilien korot tammikuussa 2026. Korkotaso on tasapainossa muun markkinatarjonnan kanssa, sekä uusi Starttikorko tili tarjoaa 3 kk ajaksi markkinoiden parhaan koron.
Tarkista markkinoiden parhaat säästötilien korot tästä artikkelista: Parhaat säästötilit juuri nyt
Pankki | Korko |
Raisin Starttikorko | 3,30 % (ekat 3 kk) |
Resurs Bank | 2,10 % |
Collector Bank | 2,10 % |
BluOr Bank | 2,01 % |
EuroExtra | 1,60 % |
Klarna | 1,60 % |
Säästötilin voit avata helposti sovelluksen etusivulta. Klikkaa Säästötilit vierestä + -merkkiä, sen jälkeen valitse jokin pankeista ja klikkaa Hae nyt -painiketta. Tämän jälkeen sun täytyy päättää ensimmäisen talletuksen summa (min. 1 €) ja täyttää hieman tietoja sun säästösummista, sekä tulonlähteistä.
Hakemuksen tekemisen ja säästötilin avaamisen jälkeen Raisin siirtää automaattisesti sun päättämän summan uudelle säästötilille. Voit myös koska tahansa avata uuden säästötilin toiseen pankkiin samalla tavalla.

Kaiken kaikkiaan tilin avaaminen käy nopeasti ja sen jälkeen pääset käsiksi Raisin säästötiliisi etusivun kautta klikkaamalla Säästötilit -painiketta. Voit täältä takaa myös luoda toistuvan siirron vastatililtäsi, joka mahdollistaa helpon kuukausisäästämisen suoraan tietylle säästötilille.
Starttikorko
Raisin toi syksyllä 2025 tarjolle myös jopa 3,3 % vuosikorkoa maksavan Starttikorko tilin, joka toimii kannusteena uusille asiakkaille säästämisen aloittamiseen. Näin korkea korko nostaa Raisin Starttikoron parhaaksi säästötiliksi, mutta korko ei tule kuitenkaan ilman rajoituksia.
Starttikorko tili on tarjolla vain uusille käyttäjille ja tuota korkeaa 3,3 % korkoa maksetaan vain ensimmäiseltä 3 kuukaudelta. Starttikorko tili ei kuitenkaan rajoita esim. nostoja tililtä, tai muuten tuo mitään muitakaan rajoituksia siirtoihin.
Starttikorko tilin avaushetkellä valitaan myös säästötili johon rahat siirretään tuon 3kk ajan päätyttyä, jotta sun säästöt jatkaa koron tienaamista normaalisti myös ton 3 kuukauden ajanjakson jälkeen.
Raisin Starttikorko on siis erittäin mukava porkkana niille jotka eivät ole vielä aloittaneet säästämistä korkeakorkoiselle säästötilille. Korkea korko ja säästämisen helppous takaavat sen, että rahan säästäminen on mukavaa ja helppoa.
Tutustu Raisin Starttikorko -tiliin täällä! (mainoslinkki)
Määräaikaiset säästötilit
Normaalien säästötilien lisäksi Raisin tarjoaa myös määräaikaisia talletustilejä, joiden kautta saat sovitun koron tietylle määräajalle. Määräaikaisuudet ovat 3 kuukaudesta, jopa 10 vuoteen. Määräaikaistalletuksia tarjoaa Suomessa viisi erilaista pankkia.
Pankki | Määräaika | Korko |
Rediem Capital | 2 – 10 vuotta | 2,20 – 3,20 % |
Rietumu Bank | 1 – 3 vuotta | 2,30 – 2,85 % |
Hamburg Commercial Bank | 2 – 5 vuotta | 2,35 – 2,80 % |
BluOr Bank | 3 kk – 3 vuotta | 0,10 – 2,67 % |
Collector Bank | 3 kk – 4 vuotta | 1,90 – 2,55 % |
Resurs Bank | 6 kk – 2 vuotta | 2,05 – 2,50 % |
Klarna Bank | 3 kk – 4 vuotta | 1,80 – 2,48 % |
Morrow Bank | 2 vuotta | 2,45 % |
A&G Banco | 6 kk – 2 vuotta | 1,50 – 2,28 % |
OLB | 3 kk – 3 vuotta | 1,75 – 2,01 % |
Määräaikaisen tilin avaaminen käy samalla tavalla kuin säästötilin kohdalla. Etusivun kautta pääset aloittamaan tilin avausprosessin, jonka aikana päätät paljonko rahaa laitat määräaikaiselle tilille.
Muista kuitenkin, että määräaikaisen tilin kohdalla rahoja ei voi nostaa tililtä määräajan sisällä. Eri pankeilla on määräaikaisten tilien kanssa erilaiset säännöt. Tutustu siis tarkasti valitsemasi tilin sääntöihin ennen määräaikaistalletuksen aloittamista.
Verotus
Miten verotus toimii Raisin palvelua käyttäessä?
Verotuksen hoitaminen jää Raisin palvelun käyttäjien omaksi tehtäväksi, mutta se on kuitenkin yksinkertaista hoitaa. Säästötilien koroista maksetaan nk. lähdeveroa, joka on suuruudeltaan 30 %.
Suomessa toimivien pankkien säästötileiltä tämä lähdevero peritään automaattisesti, mutta Raisin palvelun kautta lähdevero pitää maksaa jokaisen vuoden osalta itse. Tää tarkoittaa hieman lisää hommaa säästäjälle, mutta myös suurempaa vuosituottoa.
Kun verot peritään vasta jälkikäteen, pääsee korkoa korolle -ilmiö paremmin vauhtiin.
Raportin verotusta varten saat ladattua selainversiossa. Jokaisen avaamasi säästötilin kohdalta voit ladata erikseen tiliotteen, jonka kautta näet vuoden aikana tienatut korot. Tämän avulla voit ilmoittaa tuloista omaverossa helposti.
Yhteenveto
Raisin tarjoaa kiinnostavan palvelun säästäjälle, joka ei jaksa etsiä internetin syövereistä parhaita säästötilien korkoja. Saat myös Raisinin avulla kaikki säästötilit käyttöösi yhden sovelluksen kautta, joka yksinkertaistaa talouden hoitoa.
Raisin -palvelun avulla säästötilien avaaminen on nopeaa ja sovellus on helppokäyttöinen. Suomalaisena arvostan myös sitä, että palvelua voi käyttää suomen kielellä.
Tällä hetkellä palvelun tarjonta on kuitenkin suomalaisille vielä kovin pieni, kun tarjolla on vain viiden pankin säästö- tai määräaikaistilejä. Valikoima on kuitenkin varmasti kasvamassa tulevaisuudessa, joka tekee palvelusta helpomman suositella.
Jos etsinnässä on säästötili jota voi hallinnoida helposti sovelluksen avulla, niin Raisin kannattaa ehdottomasti pistää testiin!
Tutustu Raisiniin tästä (mainoslinkki)

