Pääomatulovero – Miten myydä osakkeita ilman veroja?

Pääomatulovero – Miten myydä osakkeita ilman veroja?

Pääomatulovero on Suomessa käytetty vero mm. sijoitusten verottamiseen. Verottaja vie siis osan voitoistasi samalla tavalla kuin työtuloistasi. Pääomatuloveroa voi kuiteinki vähentää, ja vähennykset kannattaa ehdottomasti hyödyntää!

Pääomatulovero koskee kaikkia sijoittajia

Verottaja ravistelee pääomatuloveroa sijoittajasta

Artikkelissa käydään läpi tarkemmin Suomen verotusta sijoittajan näkökulmasta ja sitä, miten osakkeita voi myydä ilman veroja ja hyödyntää salkun mahdolliset turskat kuluvan vuoden verotuksessa ilman, että sijoittajan täytyy perustaa monimutkasta ja sitäki hämärämpää Panaman yhtiötä tai kuumotella virkavaltaa – jotta sulle jää sijoituksista taskuun vähän muutakin kuin nöyhtää.

Haluatko ennemmin saman tiedon hieman tiivistettynä videomuodossa?

Käy tsekkaamassa Larin video aiheesta Mihin Sitä Säästäis? Youtube-kanavalta!

Loppuvuoden turskamyynnit

Pääomatuloveroa voi vähentää turskamyynneillä

Sijoituspiireissä näkee varsinkin loppuvuodesta paljon keskustelua turskamyynneistä, ja sijoittajat myyvätkin usein tappiollisia omistuksiaan vähentääkseen kuluvan vuoden pääomatuloveroja. Usein myös keskustelun yhteydessä tulee vastaan kysymyksiä siitä, miksi näin tehdään ja mitä hyötyä siitä on sijoittajalle – Miten turskamyynnit vähentävät maksettavaa pääomatuloveroa?

Jos olet aktiivinen sijoituskanavien median kuluttaja, oletkin saattanut ihmetellä miksi varsinkin loppuvuodesta jutellaan niin paljon tappiollisista osakemyynneistä sijoituspiireissä.

Näitä myyntejä kutsutaan turskamyynneiksi, ja niillä pyritään yksinkertaisesti vähentämään kuluvan vuoden verotaakkaa, jotka sijoituksista mahdollisesti syntyvät.

Mennään itse asiaan: Artikkelissa tutustutaan hieman tarkemmin siihen, miten Suomen verotus toimii osakesijoitusten kannalta ja miten sinäkin voit tehdä vähennyksiä omista myyntivoitoistasi.

Pääomatulovero lyhyesti

Pääomatulovero on osa sijoittajan kulurakennetta

Suomessa sijoitusten myyntivoitot verotetaan pääsääntöisesti pääomatuloverona, jonka veroprosentti on alle 30 000 osuudelta 30% ja sen ylittävältä osuudelta 34%.

Sijoittaja voi kuitenkin saada sijoituksistaan muitakin tuottoja, kuten osinkoja – Osingot verotetaan hieman alemmalla, 25,5% veroprosentilla listattujen yhtiöiden osalta, ja merkittävästi alemmalla 7,5% veroprosentilla listaamattomien yhtiöiden osalta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä ovat ainoat veroprosentit, jotka suurimman osan yksityissijoittajista täytyy tietää – Tähän on kuitenkin poikkeuksia, jos sijoituksia on kertynyt merkittäviä määriä.

Mainittakoon myös, että jos sijoitat ainoastaan Suomalaisissa palveluissa, kuten Nordnetissä, ei sinun tarvitse tehdä myyntivoitoista erikseen ilmoitusta verottajalle, vaan palveluntarjoaja tai osingonmaksaja tekee lähtökohtaisesti automaattisesti pääomatuloveroilmoituksen puolestasi.

Jos teet suuria kauppoja, josta kertyy veroa maksettavaksi merkittäviä summia pääomatuloveroa, kannattaa myös hakea verottajalta ennakkoveron maksua jotta vältyt suurilta mätkyiltä ja tuomitsevalta katseelta verokarhun toimesta – Verottaja ohjeistaakin maksamaan pääomatuloveron ensisijaisesti ennakkoverona.

Jälleen kerran tähänkin on poikkeuksia, ja mainittakoon myös esimerkiksi johdannaiset, joiden myyntitappioista et voi vähennyksiä tehdä, vaikka myyntivoittoverot niistä tulee kuitenkin maksaa.

34%

Pääomatuloveroprosentti myyntivoitoista, joiden summa on yli 30 000€

30%

Pääomatuloveroprosentti myyntivoitoista, joiden summa on alle 30 000€.

7,5%

Yksityisten yhtiöiden osingon pääomatuloveroprosentti.

Miten myydä osakkeita ilman pääomatuloveroja?

Pääomatuloveroa voi vähentää myymällä sijoituksia tappiolla

Suomen verotus tarjoaa piensijoittajalle verohuojennuksia, ja Suomen verotuslainsäädännön mukaan sijoittaja saakin myydä voitolla osakkeita ilman veroja, jos osakkeiden kokonaismyyntihinta alittaa 1000 euroa.

Tällä ei siis mitään valtavia tuottoja saa, mutta piensijoittajan on hyvä tietää tästä koukerosta varsinkin, jos salkussa on voitolla olevia pieniä sijoituksia, ja olet miettinyt niiden myymistä mutta epäröit, koska pääomatuloverot syövät voittoja.

Jos sinulla on esimerkiksi 990€ edestä jotain tiettyä voitolla olevaa osaketta ja haluat myydä ne, voit hyödyntää tätä verotuksen erikoisehtoa myymällä vaikka koko tuon 990 euron position ja vaikka teet siitä sijoituksesta myyntivoittoja, sinun ei tarvitse maksaa euroakaan veroa myyntivoiton osuudesta, jos sinulla ei ole muita myyntejä vuoden aikana.

Tämä sääntö koskee erityisesti piensijoittajia, jotka pääsääntöisesti pitävät osakkeita salkussaan kauan ja myyntejä kertyy vuoden aikana vähän. Loppuvuodesta tämä verohuojennus kuitenkin kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä mitä vähemmän veroja maksat, sen suurempi tuottosi tuosta sijoituksesta on.

Kiinnostaako sijoittamisen aloittaminen? Lue vinkit sijoittamisen aloittamiseen epävarmassa markkinatilanteessa!

1000€

Tai kansankielellä touhutonni on suurin summa, jolla saat myydä sijoituksia vuodessa maksamatta veroja.

Miten vähennykset vaikuttavat pääomatuloveroon?

Jos olet verovuoden aikana myynyt sijoituksia tappiolla, tai haluat vaikkapa loppuvuodesta keventää salkustasi tappiollisia omistuksia, voit vähentää kaupoista tehdyt tappiot minkä tahansa pääomatulosi veroista.

Tässä pitää kuitenkin huomioida se, että alle 1000 euron myyntivoittohuojennus toimii myös toiseen suuntaan, eli jos myyt osakkeita alle 1000 eurolla ja teet niillä tappiota, et voi vähentää niitä verotuksessa.

Verovähennykset tehdään tänä päivänä aina ensisijaisesti luovutusvoitoista, mutta luovutustappiot voit vähentää myös muista pääomatuloista, kuten vuokratuotoista tai asunnon myyntivoitoista.

Jos sinulla ei ole kuluvana verovuonna pääomatuloja, voit vähentää tappiot verotuksessa myös seuraavan 5 tulevan vuoden aikana.

Huomattavaa tässä on kuitenkin se, että tappioita ei saa ns. täysmääräisenä takaisin, vaan tehdyn tappion määrä vähennetään voittojen määrästä, josta siis tuo maksettava vero lasketaan.

Suomeksi sanottuna: Jos myyt 1000 € voitolla sijoituksia, ja saman verovuoden aikana teet myös tappiollisia kauppoja, joiden yhteenlaskettu tappio on 200 € – Voit vähentää tuon 200 € osuuden myyntivoittojen määrästä, eli myyntivoittoja kertyy tuolle kyseiselle verokaudelle ainoastaan 800 €.

Ilman vähennyksiä:

1000 € (Voiton osuus) x 0,30 (30 %) = 300€.

Vähennysten kanssa:

1000 € (Voiton osuus) – 200 € (Vähennys) x 0,30 (30%) = 240 €.

Säästö: 60€

Milloin tappiollisia positioita kannattaa sulkea?

Osakemarkkinat menevät alaspäin

Joskus vastaan tulee myös sellaisia sijoittajia, jotka järjestäin myyvät suurin piirtein kaikki tappiolliset positiot loppuvuodesta ajatellen, että se nyt vaan on fiksua verotuksen kannalta sen suuremmin miettimättä asiaa – Näin ei kuitenkaan tietysti kannata tehdä, vaan tässäkin kannattaa miettiä hieman syvemmälle sitä, minkä tyyppisiä nämä tappiolliset sijoitukset ovat ja miltä niiden tulevaisuus näyttää.

Tappiollisia sijoituksia ei siis missään nimessä kannata myydä ihan vaan siksi, että niistä saa verohelpotuksia.

Tämä sanottuna, verovähennykset kannattaa kuitenkin hyödyntää joka vuosi, jos sinulla on kertynyt myyntivoittoja kuluvalta verokaudelta.

Myöhemmin käydään läpi vielä vinkki, jonka ansiosta voit myydä vaikka kaikki tappiolliset positiot, vähentää ne verotuksessa ja toteuttaa koko kuvion niin, että osakesalkun sisältö ei muutu ollenkaan!

Mihin sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

Omistusten myymiseen voi olla monia syitä: Joskus yhtiön toiminta on muuttunut merkittävästi, tai yhtiö on kokenut vastoinkäymisiä kerta toisensa jälkeen, ja yhtiö ei enää vaikutakaan niin hyvältä pitkäjänteiseltä sijoituskohteelta, kuin sijoitushetkellä on ajateltu.

Jos yhtiön toiminnassa mielestäsi selkeitä hälytysmerkkejä, ja uskot että yhtiön tulevaisuus ei ole enää samalla pohjalla kuin sijoitusta tehdessäsi, voit harkita positiosi sulkemista, vaikka positio olisikin miinuksella – Näin voit keventää salkustasi sellaista yhtiötä, johon et enää usko, ja samalla vähentää tehdyt tappiot verotuksessa.

Toinen mahdollinen syy omistuksen myymiseen tappiolla verotusmielessä voi olla vaikkapa se, että yhtiön arvot ovat muuttuneet olennaisesti siitä, kun olet position avannut – Voi olla niin, että yhtiö ei enää kiinnitä huomiota sinulle tärkeisiin vihreisiin arvoihin, tai että yhtiön toiminnassa on paljastunut arvojen vastaista toimintaa – Vaikkapa piittaamattomuutta käyttäjien yksityisyyttä kohtaan.

Nämä ovat ainoastaan esimerkkejä, ja sinun tulee aina arvioida näitä asioita tapauskohtaisesti ja verrata asioita omaan henkilökohtaiseen sijoitussuunnitelmaasi, mutta nämä ovat kuitenkin asioita, joita pitkäjänteisenä sijoittajana kannattaa miettiä.

Ja nämä kannattaa muuten miettiä jo etukäteen juurikin henkilökohtaista sijoitussuunnitelmaa laatiessasi, sillä päätöksen tekeminen helpottuu merkittävästi jos sinulla on olemassa oleva suunnitelma tämän kaltaisia tilanteita varten.


Sinua saattaa kiinostaa myös nämä:

Lue myös kokemuksia Etoro-palvelusta (Osakkeet, ETF:t, Hyödykkeet ja CFD:t)

Lue myös kokemuksia Nexo-palvelusta! (Kryptovaluutat)


Laillista verosuunnittelua pienellä kikkailulla

Suomen verotus sallii sijoittajalle myös varsin hyvän, ja täysin laillisen tavan vähentää verotuksessasi tappioita muuttamatta salkkusi sisältöä ollenkaan. Tähän ei myöskään tarvitse perustaa sitä alussa mainittua Panaman veroparatiisiyhtiötä, vaan jokainen sijoittaja voi tehdä vähennykset ihan vain myymällä osakkeita tappiolla – Jos siis palveluntarjoaja tekee veroilmoitukset puolestasi

(Lue arvostelumme Nordnetistä palveluntarjoajana!)

sijoittaja ravistelee pääomatuloveroa verottajasta

Verotuksessa otetaan huomioon kaikki tappiot, jotka vuoden aikana on tehty – Vaikka olisit ostanut osakkeet takaisin markkinahinnalla seuraavana pörssipäivänä.

Tämä mahdollistaa sijoittajalle sen, että loppuvuodesta voit teoriassa myydä kaikki tappiolliset positiosi, ja ostaa osakkeet takaisin seuraavana päivänä käytännössä samaan hintaan kuin millä ne myit – Ja vähentää tuon tehdyn tappion kuluvan vuoden tai seuraavien vuosien myyntivoitoista maksettavista veroista.

Jos haluat tätä vähennystaktiikkaa hyödyntää, kannattaa salkku käydä läpi ennen vuoden vaihdetta. Jos sinulla on salkussasi tappiollisia positiota, ja olet varma, että saat osakkeet ostettua takaisin lähes samaan hintaan niiden myymisen jälkeen, kannattaa tämä vähennys ehdottomasti hyödyntää.

Tässä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon muutama juttu:

Verottaja saattaa evätä oikeuden vähentää tehdyt tappiot verotuksessa, jos osakkeet on ostettu takaisin välittömästi tappion syntymisen jälkeen – Tästä syystä kannattaa ostaa osakkeet takaisin vasta seuraavana pörssipäivänä, jotta vähennykset pääsee hyödyntämään.

Korkein hallinto-oikeus on antanut asiasta ennakkopäätöksen, ja tiivistettynä homma menee näin:

Veronkierto ei ole myöskään pääomatuloveron kannalta sallittua

Jos myyt ja ostat osakkeet takaisin samana päivänä, mukaan lukien jälkipörssissä, katsotaan järjestely VERONKIERROKSI – EI hyvä.

Pääomatuloveroa ei kannata kuitenkaan maksaa liikaa

Jos myyt ja ostat osakkeet takaisin eri päivinä, järjestelyä ei katsota veronkierroksi – Tämä on kaikin puolin OK.

Lähde: Vero.fi – Veronkiertämissäännösten soveltaminen – 3.2 ”Edestakaiset osakekaupat”

Läpinäkyvyyden nimissä mainittakoon myös, että lainsäädännössä on kohta, joka mahdollistaa tappion vähentämisen eväämisen myös yllämainitulla tavalla:

”Edestakaista osakekauppaa voidaan pitää veron kiertämisenä, jos tappiolliseen myyntiin on ryhdytty tilanteessa, jossa verovelvolliselle on kertynyt tai kertymässä luovutusvoittoja, joista hän joutuisi maksamaan veroa kyseiseltä verovuodelta”

Vero.fi – Veronkiertosäännösten soveltaminen

Ennakkopäätös kuitenkin puoltaa normaalissa pörssissä tehtäviä kauppoja, ja lienee kuitenkin täysin turvallista tehdä yllä mainittu järjestely, jos kaupat tehdään eri päivinä.

Lisäksi tässä pitää ottaa huomioon, että sinulla saattaa olla salkussasi omistuksia eri hinnoilla.

Verottaja on kuin maitokauppias

Että mitäettä? Maitokauppias? Lupaan, että tää käy järkeen jos maltat vielä hetken lukea!

Verottaja käyttää vähennysten laskemiseen ns. First in – First out-kirjanpitoa. Jos olet ostanut vaikkapa Nordean osaketta ensin 500 kappaletta hintaan 6 euroa kappale, ja myöhemmin 1000 osaketta hintaan 4 euroa kappale, tarkoittaa tämä että jos Nordean kurssihinta on tällä hetkellä 3 euroa, ja myyt 500 kappaletta Nordeaa 3 euron kurssilla, on myyntitappiosi tästä kaupasta 500 x 3 euroa, eli 1500 euroa.

Jos kuvio taas käännetään toisin päin, eli olisit ensin ostanut Nordeaa tuolla 4 euron hinnalla ja vasta sen jälkeen 6 euron hinnalla, 500 osaketta 3 euron kurssihinnalla myymällä myyntitappiota kertyisi ainoastaan 500 x 1€, eli 500 €.

Hyödyntääksesi kalliimman position sinun tulisi siis myydä 500 osakkeen sijaan myös tuo 500 kappaleen erä osakkeita, jotka on ostettu kalliimmalla hinnalla.

…Ei hätää, en pysyny itsekään perässä. Otetaanpa vielä sama tiivistettynä ihan selkokielellä:

Kun myyt osakkeita, verotuksessa tappio lasketaan sen osakkeen hinnasta, jonka olet ostanut ensin. Siis myös sellaisessa tilanteessa, jossa olet ostanut kalliimmalla osakkeita myöhemmin.

Tätä on helppo ajatella vaikkapa ruokakaupan maitohyllyn tavoin: Jos olisit kauppias, haluaisit varmasti että ne tuotteet, jotka olet ensimmäisenä ostanut varastoon, myytäisiin myös ensimmäisenä – Verottaja toimii vähän kuin oman lähikauppasi kauppias: Se huomioi myynneistäsi ensimmäisenä sen tuotteen, jonka olet ostanut ”varastoon” ensin.

Lähde: Vero.fi – Osakkeiden myynti

Muista siis aina, että verottaja huomioi ensimmäisenä varastosi vanhimman maitopurkin!

Ota myös kulut huomioon

Jos aiot myydä omistuksiasi verohuojennuksen toivossa, kannattaa myös ottaa huomioon kaupoista syntyvät kulut – Jos tappiolla myytävät positiot ovat pieniä, on täysin mahdollista että tappioista saatava hyöty on niin pieni, että se katoaa kokonaan kaupankäyntikuluihin.

Kuten sanottu, osakkeita ei kannata myydä ihan vaan verovähennysten toivossa, vaan kannattaa miettiä vähän tarkemmin miksi sitä tiettyä osaketta on edes myymässä. Jos asiaa on pohtinut, ja silti tulee siihen lopputulokseen, että osakkeet kannattaa nyt myydä vaikka ne ovat tappiolla, loppuvuodesta lienee sinne paras aika.

Näin voit vähentää sitä summaa, jonka sinun tulee kaivaa taskustasi verot maksaaksesi – Jos siis et vielä ole ennakkoveroja hakenut ja maksanut.

Usein kysytyt kysymykset:

Mikä on sijoitusvoittojen veroprosentti?

Sijoitustesi myyntivoitoista maksat veroja 30 000€:n asti 30%, ja 30 000€ ylittävältä osalta 34%.

Voiko sijoituksia myydä ilman veroja?

Sijoituksia voi myydä ilman veroja esimerkiksi vähentämällä voitoista tappioita.

Mikä on pääomatulovero?

Pääomatulovero on vero, jonka maksat pääomasijoituksista kerryttämistäsi voitoista.

Miten myyn sijoituksia ilman veroja?

Jos olet myynyt tappiollisia sijoituksia kuluvana vuonna, voit tehdä vähennykset saamistasi voitoista.

Onko sijoitusten vähennykset laillisia?

Sijoituksista tehtävät vähennykset ovat laillisia, ja niitä saa käyttää myös yksityissijoittajana.

Miten teen verovähennykset tappiollisista sijoituksista?

Tarkista palveluntarjoajaltasi. Jos palvelu ilmoittaa kauppasi verottajalle itse, ei sinun tarvitse tehdä erikseen vähennyksiä.

Vastaa